Sahdinvalmistuksen SM-kisa 2009: Sahdinvalmistuksen Suomen Mestaruus -kilpailu järjestettiin lauantaina 8.8.2009 Kankaanpään torilla Pohjois-Satakunnassa. Tulokset: 1. Olavi Viheroja, Hämeenkyrö (91 pistettä) * SM-kisan järjestivät Suomen Sahtiseura ry ja juhannuksena 2009 perustettu Kankaanpään Sahtiseura, jonka ensimmäinen puheenjohtaja on Kankaanpään kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kauko Juhantalo. Kilpailu on pidetty eri puolilla Sahti-Suomea 18 kertaa vuodesta 1992 alkaen. Tänä vuonna osallistujia oli 36 eri kunnasta. Sahdinvalmistuksen SM-kisa 2008: Sahdinvalmistuksen Suomen Mestaruus ratkesi lauantaina (9.8.2008) Keski-Suomen Kuhmoisissa, Päijänteen rannalla. Tulokset:
* SM-kisan järjestivät Suomen Sahtiseura ry ja Kuhmoisten Olut- ja sahtiseura Perakko. Kilpailu on pidetty eri puolilla Sahti-Suomea 17 kertaa vuodesta 1992 alkaen. Tänä vuonna osallistujia oli 37 eri kunnasta. Sahdinvalmistuksen SM-kisa 2007: Sahdinvalmistuksen Suomen Mestaruus ratkesi lauantaina (4.8.2007) Luhangalla Keski-Suomessa. Tulokset:
* SM-kisan järjestivät Luhangan kunta ja Suomen Sahtiseura ry. Kilpailu on pidetty eri puolilla Sahti-Suomea 16 kertaa vuodesta 1992 alkaen. Tänä vuonna osallistujia oli 32 eri kunnasta. Sahdinvalmistuksen SM-kisa 2006: Sahdinvalmistuksen Suomen Mestaruus ratkesi lauantaina (5.8.2006) Ikaalisten Riitialan kylillä Satakunnassa. Tulokset: 1. Heikki Riutta, Sysmä (79 pistettä)* Lue kärkipään sahtien sokkoarviot! * SM-kisan järjestivät Riitialan Kylät -yhdistys, Ikaalisten kaupungin kulttuuritoimi ja Suomen Sahtiseura ry. Kilpailu on pidetty eri puolilla Sahti-Suomea 15 kertaa vuodesta 1992 alkaen. Tänä vuonna osallistujia oli 31 eri kunnasta. * Vuonna 2007 SM-kilpailu järjestetään lauantaina 4.8. Luhangalla Itä-Hämeessä. Sahdinvalmistuksen SM-kisa 2005: Sahdinvalmistuksen Suomen Mestaruus ratkesi lauantaina (6.8.2005) Kärkölässä eteläisessä Hämeessä. Tulokset: 1. Jyri-Pekka Raittila, Kaskinen* Haarikanhaltija-tunnustuspalkinto . * SM-kisan järjestivät Kärkölä-seura ry. ja Suomen Sahtiseura ry. Kilpailu on pidetty eri puolilla Sahti-Suomea nyt 14 kertaa vuodesta 1992 alkaen. Tänä vuonna osallistujia oli 34 eri kunnasta. * Vuonna 2006 SM-kilpailu järjestetään lauantaina 5.8. Ikaalisissa. * * * Sahdinvalmistuksen SM-kisa 2004: Sahdinvalmistuksen Suomen Mestaruus ratkesi lauantaina (7.8.2004) Honkajoella Satakunnassa. Tulokset: 1. Jyri-Pekka Raittila, Kaskinen* Haarikanhaltija-tunnustuspalkinto myönnettiin Ravintola Zetorille (Helsinki, HOK-Elanto) sahtikulttuurin edistämisestä. * SM-kisan järjestivät Honkajoen kunta ja Suomen Sahtiseura. Kilpailu on pidetty eri puolilla Sahti-Suomea nyt 13 kertaa vuodesta 1992 alkaen. Tänä vuonna osallistujia saapui ennätysmäärä: 40 eri kunnasta. * Vuonna 2005 SM-kilpailu järjestetään Kärkölässä Etelä-Hämeessä. * * * * * Sahdinvalmistuksen Suomen Mestarit 1992-2004: Vuosi Järj.paikkaMestari(Kotipaikka)Osanottajia Sahdinvalmistuksen Suomen Mestari palkitaan mestarin tuohihatulla, viidellä mallassäkillä ja hän saa nimensä suureen kiertopalkintona kiertävään sahtihaarikkaan. Kaikki osanottajat saavat kunniakirjan. Haarikanhaltijat Vuosi..Järj.paikka.....Haarikanhaltija......... Ammatti.....Kotipaikka Haarikanhaltija-tunnustus on myönnetty vuodesta 1994 alkaen vuodeksi kerrallaan (ei joka vuosi) sahtikulttuurin edistämiseksi tehdystä työstä. SM-kilpailun järjestää Suomen Sahtiseura ry yhdessä paikallisen järjestäjän kanssa. Sahtiseura hoitaa itse kisan, paikallinen järjestäjä huolehtii tilasta ja oheisohjelmasta. Pääkaupunkiseudun kuntien sahdinvalmistajat on saatu laitettua järjestykseen, ensimmäistä kertaa. Tuomarointi tehtiin sokkotestinä ja selväksi ykköseksi erottui Tarja Suhosen (Kirkkonummi, Veikkola) tumma, lakritsainen ja katajainen sahti, joka matkaa Kirkkonummen ja koko pääkaupunkiseudun edustajaksi Suomen Mestaruus -kilpailuun ensi lauantaina. Lue arviot! Sahdinvalmistuksen mestaruuskilpailuun otti osaa kuusi sahtia Kirkkonummelta, Vihdistä ja Helsingistä. Uusi pääkaupunkiseudun sahtiseura SahtiPäät järjesti paikalliskisan tiistaina 3.8.2004 Veikkolassa. Ilta huipentui kisan jälkeen nautittuihin sahtirievään savukalan kera sekä sahtikakkuihin. Ensimmäistä kertaa saatiin nauttia esimerkiksi sahtipiimäkakkua ilman piimää. SM-titteli ratkeaa lauantaina 7.8. Satakunnassa Honkajoella. Kilpailussa on mukana lähes 40 kunnan parhaat sahdit. 5.8.2004 / J.T. Laakso |